Vainoa Mekassa

Tehtävänsä ensimmäisinä vuonna Profeetta ﷺ saarnasi perheelleen ja lähimmille ystävilleen. Ensimmäiset kääntyneet olivat hänen vaimonsa Khadija, hänen serkkunsa vanhin lapsi Ali, jonka hän oli ottanut huostaansa sekä palvelijansa Zayd, entinen orja. Hänen vanha ystävänsä Abu Bakr oli ensimmäinen vapaa mies, joka kääntyi. Vuosia myöhemmin Profeetta sanoi hänestä: “En ole koskaan pyytänyt islamiin ketään kohtaamatta epäröintiä, paitsi Abu Bakrin.”

Myöhemmin hän sai käskyn saarnata avoimesti ja epäjumalien palvontaa vastustaen. Aluksi Quriash-heimon vanhimmat olivat onnistuneet olemaan välittämättä tästä omituisesta pikku ryhmästä ja he pitivät profeetta Muhammadia ﷺ surullisena itsepetoksen uhrina. He kuitenkin alkoivat ymmärtää hänen saarnojaan, jotka vetivät puoleensa köyhiä ja osattomia (mitä voitiin silloin pitää vallankumouksellisena ilmiönä), joka puolestaan koettiin vaarana uskonnolle ja Mekan kukoistukselle. Avoin konflikti olisi kuitenkin ollut heidän etujensa vastaista. Heidän voimansa riippui yhtenäisyydestä, ja heimosodissa tuhoutuneen Yathribin ollessa varoittava esimerkki siitä, mitä omalle kaupungille voisi tapahtua, heidän oli pakko odottaa tilaisuuttaan. Lisäksi riippumatta siitä, mitä he ajattelivatkaan omia teitään kulkevasta jäsenestään, Banu Hashim-klaani joutui perinteidensä mukaan puolustamaan profeetta Muhammadia ﷺ, mikäli tämä kokisi väkivaltaa. He ryhtyivät käyttämään aseenaan pilkkaa, sillä se oli ehkä kaikkein tehokkain puolustautumiskeino, joka ei vaatinut väkivaltaisia toimenpiteitä. Profeetta Muhammadin ﷺ entinen huoltaja setänsä Abu Talib pyysi häntä luopui tehtävästään, jotta ei vaarantaisi itseään tai klaaniaan. “Hyvä setäni”, hän sanoi, “vaikka itse aurinko ja kuu asettuisivat minua vastaan, en hylkää tarkoitustani ennen kuin Jumala myöntää onnistumiseni tai kunnes kuolen”. Abu Talib vastasi huokaisten: “Oi, veljeni poika, minä en sinua hylkää.”

Jännitteet kaupungissa kasvoivat kuukausi kuukaudelta, kun profeetta Muhammadin ﷺ hengellinen vaikutusvalta levisi samalla horjuttaen Quraish-heimon vanhimpien hegemoniaa ja luoden rikkonaisuutta klaanien välillä. Tämä vaikutusvalta osoittautui vieläkin vaarallisemmaksi järjestelmälle, kun ilmestysten sanoma levisi samalla tuomiten julman rahavallan ahneuden ja saituuden Mekassa. Oppositiota johti mies nimeltään Abu Jahl yhdessä Abu Lahabin ja hänen lankonsa Abu Sufyanin kanssa, joka oli heitä nuorempi, hienovaraisempi ja lahjakkaampi mies. Eräänä päivänä metsästysretkeltä palattuaan Profeetta Muhammadin ﷺ setä Hamza, joka oli siihen asti pysytellyt neutraalina, suuttui niin paljon veljenpoikaansa kohdistuvista vihapuheista, että etsi Abu Jahlin käsiinsä, iski tätä päähän jousellaan ja ilmoitti siltä seisomalta kääntyneensä islamiin.

Vainoamisen alku

Kolmannen vuotensa lopulla Profeetta sai käskyn “nousta ja varoittaa” (Koraani 74:2). Hän saarnasi julkisesti, tuomiten epäjumalten palvonnan hulluudeksi ja saarnaten mahtavia päivän ja yön, elämän ja kuoleman sekä kasvun ja rappion lakeja, jotka osoittivat Jumalan suuren voiman. Hänen asettuessa epäjumalia vastaan, Qureish-heimo aloitti vihapuheet ja vainosi Profeetta Muhammadin ﷺ köyhimpiä seuraaja pilkaten ja loukaten heitä. Ainoa asia, joka esti heitä tappamasta Muhammadia ﷺ, oli pelko hänen klaaninsa verikostosta. Vahvana Profeetta ﷺ ryhtyi varoittelemaan, suostuttelemaan ja uhkailemaan tuonpuoleisella elämällä, kun Quraishit tekivät kaiken voitavansa saattaakseen hänen opetuksensa naurunalaiseksi ja masentaakseen hänen seuraajansa.

Pako Abessiniaan

Ensimmäisenä neljänä vuotena islamin kääntyneet olivat nöyrää väkeä ja kykenemättömiä puolustautumaan sortoa vastaan. Vainoaminen oli niin voimakasta, että Profeetta ﷺ neuvoi kaikkia siihen kykeneviä lähtemään ja muuttamaan, ainakin väliaikaisesti, Abessiniaan (nyk. Etiopiaan), jossa kristitty Negus, “Oikeamielinen kuningas”, ottaisi heidät avosylin vastaan. Noin 80 kääntynyttä pakeni kristilliseen Abessiniaan vuonna 614.

Tämä selkeä liittolaisuus ulkopuolisen vallan kanssa lisäsi raivoa Mekassa, joten he lähettivät lähettiläitä Negukselle vaatimaan muslimien karkottamista. Oikeudessa käytiin suuri väittely ja muslimit voittivat esittämällä, että heidän palvomansa Jumala on sama kuin kristityilläkin ja lausumalla säkeitä Neitsyt Mariaa koskien. Negus puhkesi itkuun ja sanoi: “Tämä totisesti on tullut samasta lähteestä, mistä Jeesuskin.” (Musnad Ahmad ibn Hanbal)

Vainosta ja muuttoliikkeestä huolimatta pieni muslimiryhmä alkoi kasvaa ja Quraish-heimo oli varpaillaan. Jumalan palvontaan tarkoitettu Kaaba, jonne koko Arabia teki pyhiinvaelluksensa, oli heidän valvonnassaan ja tärkein suojeltava kohteensa. Pyhiinvaelluksen aikaan he komensivat miehiä teille varoittamaan heimoja keskuudessaan saarnaavasta hullusta miehestä. He yrittivät päästä kompromissiin Profeetan ﷺ kanssa suostumalla hänen uskontoonsa, mikäli hän hyväksyisi heidän jumalansa Jumalan välikäsinä. Sitä vastaan he tarjoutuivat tekemään hänestä kuninkaansa, jos hän lopettaisi hyökkäykset heidän epäjumaliaan vastaan. Profeetta Muhammadin ﷺ jatkuvat kieltäytymiset saivat heidät turhautumaan.

Omarin kääntyminen

Vielä tärkeämpi seikka oli Omar ibn al-Khattabin, yhden kaupungin pelottavimmista nuorista miehistä, kääntyminen. Raivoissaan alati kasvavan uuden uskonnon suosiosta – joka oli kaikkien hänelle opetettujen uskomusten vastainen – hän vannoi tappavansa Muhammadin ﷺ seuraamuksista välittämättä. Häntä kehotettiin keskittymään perheeseensä ennen veritekoa, sillä hänen sisarensa aviomiehineen olivat kääntyneet islamiin. Mies ryntäsi heidän kotiinsa ja yllätti heidät lukemasta Koraanin “Ta-Ha”-nimistä lukua. Siskonsa ilmoittaessa heidän kääntyneen islamiin, mies iski tätä hyvin lujaa. Hän häpesi tekoaan suuresti ja pyysi saada nähdä, mitä he olivat lukemassa. Sisko ojensi hänelle tekstin vaadittuaan häntä ensin peseytymään. Omar alkoi lukea Koraanin säkeitä ja koki äkkinäisen ja täydellisen muutoksen. Koraanin voimalliset sanat muuttivat hänet lopullisesti. Hän lähti suoraan profeetta Muhammadin ﷺ luo ja hyväksyi islamin uskonnokseen.

Tällaiset miehet olivat sosiaalisessa hierarkiassa liian tärkeitä kenenkään hyökättäviksi, mutta suurin osa uusista muslimeista oli joko köyhiä tai orjia. Köyhiä hakattiin ja orjia kidutettiin uskonpuhdistuksen nimissä, eikä profeetta Muhammad ﷺ voinut tehdä juuri mitään heitä suojellakseen.

Bilal-niminen musta orja asetettiin maahan makaamaan alasti polttavan auringon alla, hänen rintansa päälle asetettiin suuri kivi ja hänet jätettiin kuolemaan nestehukkaan. Pakanat huutelivat hänelle törkeyksiä, jotta hän luopuisi uskostaan, mutta hän vastasi ainoastaan: “Ahad! Ahad!” (“Jumala on Ainoa! Jumala on Ainoa!”) Hänen kuolemansa hetkellä Abu Bakr löysi hänet ja maksoi hänen vapauttamisestaan kohtuuttoman summan rahaa. Hänet hoidettiin terveeksi profeetta Muhammadin ﷺ kotona ja hänestä tuli yksi profeetan läheisimmistä kumppaneista. Paljon myöhemmin nousi esiin kysymys siitä, miten uskovaisen pitäisi ryhtyä rukoilemaan. Näin Bilalista tuli ensimmäinen Muassin (henkilö, joka kutsuu uskovaisia rukoilemaan moskeijasta kantavalla äänellä). Hän oli pitkä ja laiha musta mies, jolla oli voimakas ääni ja, kertomusten mukaan, korpin kasvot ja harmaat hiukset. Mies, jonka kidutuksen aikana aurinko oli korventanut häneltä kaiken muun kuin rakkauden yhteen Jumalaan ja Jumalan lähettilääseen.

Sahiifan tuho

Mekan turhautunut harvainvalta laati Abu Jahlin johdolla virallisen asiakirjan, joka asettaisi koko Banu Hashim-klaanin boikottiin. Heidän kanssaan ei saanut jatkaa kaupallista yhteistyötä, ennen kuin he tuomitsisivat profeetan teot ﷺ. Kukaan ei saanut naida naista Banu Hashim-klaanista, eikä kukaan saanut luovuttaa tyttäriään klaanin miehille avioliittoon. Siitä seuraavat kolme vuotta Profeetta ﷺ kumppaneineen joutui pysymään tukikohdassaan, joka sijaitsi eräässä Mekkaan johtavassa solassa.

Ennen pitkää Quryish-heimon lempeimmät jäsenet kyllästyivät boikotoimaan omia ystäviään, perheitään ja naapureitaan. Heidän onnistui tuoda uudelleen käsiteltäväksi tuo asiakirja, jota säilytettiin Kaabassa. Kun se löydettiin, termiitit olivat tuhonneet koko tekstin lukuun ottamatta sanoja “Bismika Allahumma” (“Sinun nimeesi, oi, Jumala”). Kun heimon vanhimmat näkivät tämän ihmeen, kielto ja boikotti poistettiin ja Profeetta ﷺ oli jälleen vapaa palaamaan kaupunkiin. Hänen saarnojaan vastustettiin yhä jyrkemmin. Hän ei menestynyt hyvin mekkalaisten keskuudessa ja epäonnistui pyrkimyksissään saarnata Taifin kaupungissa. Hänen tehtävänsä ei edennyt kuten hän oli ajatellut, kunnes vuosittaisen pyhiinvaelluksen aikaan hän tapasi pienen joukon ihmisiä, jotka kuuntelivat häntä mielellään.