Meritiede
a. Raja makeiden ja suolaisten vetten välissä
Tarkastellaan seuraavia Koraanin jakeita: Hän on avannut kummallekin merelle vapaan vyöryn, niin että ne kohtaavat toisensa, vaikka niiden välillä onkin raja, jota ne eivät saa ylittää. [55:19-20]
Alkuperäisessä arabiankielisessä tekstissä sana barzakh tarkoittaa estettä tai jakoa, tässä yhteydessä ei fyysistä sellaista. Arabiankielinen sana maraja kääntyy kirjaimellisesti ‘molemmat kohtaavat ja sekottuvat keskenään’. Koraanin varhaisten selitysteosten laatijien oli mahdoton selittää kahta vastakkaista kuvausta vesimassoista: Ne kohtaavat toisensa ja sekottuvat, mutta samanaikaisesti on niiden välillä raja. Nykytieteen keinoin on selvitetty, että kahden meren kohtaamispaikoissa todellakin on raja niiden välissä. Raja jakaa meret niin, että kummallakin on oma lämpötilansa, suolapitoisuutensa ja tiheytensä. [Principles of Oceanology, Davis, s. 92-93] Oseanologit osaavat nyt varhaisia uskonoppineita paremmin selittää aiemmin mainitun jakeen merkityksen. Merten välissä on näkymätön kalteva muuri, jonka läpi vedet kulkevat merestä toiseen.
Kun vesi siirtyy merestä toiseen, se menettää ominaispiirteensä ja muuttuu samanlaiseksi ympäröivän veden kanssa. Merten välinen raja toimii tavallaan siirtymäalueena, jonka läpi kulkiessaan vesi kokee muutoksen. Geologian professori William Hay yhdysvaltalaisesta Coloradon yliopistosta vahvistaa Koraanissa mainitun ilmiön paikkansapitäväksi merentutkimuksessaan. Ilmiö mainitaan myös seuraavassa jakeessa: …ja erotti kaksi vesimassaa toisistaan? [27:61]
Ilmiö esiintyy useassa paikassa, kuten Gibraltarilla välimeren ja atlanttin välissä. Kun Koraani puhuu jakajasta suolaisen ja makean veden välillä, se mainitsee ‘esteen’ olemassaolon: Juuri Hän pitää erillään kahdenlaiset vedet. Toinen on makea, janoisia virkistävä vesi, toinen taas suolainen ja katkera, ja kummankin välille Hän on asettanut aitauksen ja ylipääsemättömän esteen. [25:53]
Tiede on havainnut estuaarien (makean ja suolaisen veden kohtaamispaikkojen) toimivan jokseenkin erilailla kuin kahden meren kohtaamispaikkojen. On havaittu, että makeat vedet erottuvat suolaisista ns. ‘harppauskerroksessa’, missä huomattava katkonaisuus vetten tiheydessä erottaa kerrokset toisistaan. [Oceanography, Gross, s. 242. Katso myös Introductory Oceanography, Thurman, s. 300-301.] Tällä erottelualueella veden suolapitoisuus eroaa sekä makeasta että suolaisesta vedestä. [Oceanography, Gross, s. 244 ja Introductory Oceanography, Thurman, s. 300-301.]
Ilmiö on havaittavissa monien jokien suistossa, kuten Egyptissä, missä Niili virtaa välimereen.
b. Pimeys valtamerten syvyyksissä
Prof. Durga Rao on merigeologian asiantuntija ja toimi professorina King Abdul Aziz University -yliopistossa Saudi-Arabian Jeddassa. Häntä pyydettiin kommentoimaan seuraavaa jaetta: Tai heidän tekonsa ovat kuin täydellinen pimeys meren syvyydessä. Siellä peittää uskottoman aalto, jonka yli vyöryy toinen, ja niiden yllä on synkkä pilvi: pimeyttä pimeyden yllä. Kun hän ojentaa kätensä, niin hän tuskin sitä lainkaan näkee. Sillä kenelle Jumala ei valoa anna, sillä ei valoa ole. [24:40]
Professori Rao sanoo, että vasta viime vuosisadalla tiedemiehillä oli käytössään kyllin kehittynyttä teknologiaa syvänmeren tutkimukseen ja pimeyden löytämiseen sieltä. Ihminen pystyy ilman apuvälineitä sukeltamaan korkeintaan 30 metriin, eikä kestä veden painetta yli 200 metrissä. Äsken mainittu jae ei viittaa kaikkiin meriin, sillä kaikkiin meriin ei voida sanoa kasautuneen pimeyttä pimeyden päälle. Se viittaa nimenomaan syvään mereen tai valtamereen, kuten Koraani sanoo: pimeys mittavan meren syvyydessä. Syviin meriin kerrostunut pimeys on seurausta kahdesta syystä:
1. Valonsäde koostuu seitsemästä väristä, jotka ovat violetti, indigo, sininen, vihreä, keltainen, oranssi ja punainen (VIBGYOR). Osuessaan veteen valo taittuu. Ylimmät 10-15 metriä vedestä absorboivat punaisen värin. Siten 25 metrin syvyydessä uiva sukeltaja ei haavoittuessaan näe verensä punaista väriä, sillä punainen valo ei yllä näin syvälle. Samaten oranssi valo absorboituu 30-50 metrissä, keltainen 50-100 metrissä, vihreä 100-200 metrissä ja viimein violetti, indigo ja sininen. Värien asteittaisen katoamisen vuoksi meri käy yhä pimeämmäksi, mitä syvemmälle mennään, ts. pimeys on kerroksittaista. 1000 metrin jälkeen pimeys on täydellistä. [Oceans, Elder ja Pernetta, s. 27]
2. Auringon säteet imeytyvät pilviin, joiden hajoittaessa ne syntyy pilvien alapuolelle pimeää. Tämä on ensimmäinen kerros pimeyttä. Kun valonsäteet saavuttavat valtameren pinnan, heijastuvat ne aalloista saaden merenpinnan välkkymään. Aallot ovat siten ensimmäinen valoa suodattava kerros, ja niistä heijastumaton valo työntyy syvemmälle mereen. Meri voidaan siten jakaa kahteen osaan: valoisaan ja lämpimään pintaan ja pimeään syvyyteen. Meren sisäiset aallot peittävät syvät vedet, sillä syvyyksissä veden tiheys on pintaa suurempi. Näiden aaltojan alapuolella alkaa pimeys. Syvänmeren kalatkaan eivät näe valottomuudessa, vaan ne tuottavat tarvitsemansa valon itse.
Koraani on aivan oikeassa mainitessaan täydellisen pimeyden meren syvyydessä ja aallot aaltojen yllä. Toisinsanoen on jakeessa mainittujen aaltojen yllä on erilaisia aaltoja – meren pinnan aaltoja. Jae jatkaa puhumalla synkistä pilvistä, pimeydestä pimeyden yllä. Pilvet selitetään muureiksi toistensa päällä aiheuttaen yhä enemmän pimeyttä absorboimalla valoa eri tasoilla.
Professori Durga Rao kiteyttää sanomalla: “1400 vuotta sitten tavallinen ihminen ei pystynyt selittämään ilmiötä näin tarkasti. Tiedon on siis oltava peräisin yliluonnollisesta lähteestä.